|
ELEKTRAElektra on elektronisessa muodossa olevien, tekijänoikeuden alaisten dokumenttien julkaisupalvelu, jonka tuottamiseen osallistuvat Kansalliskirjasto ja Kopiosto. Elektran tavoitteena on edistää elektronista julkaisemista ja laajentaa aineiston verkkovälitystä kustannusvastaavuuteen pyrkien. Monta tietä ElektraanElektra-kokoelmalla on oma käyttöliittymä. Lisäksi Elektran aineisto löytyy myös Arto-tietokannan kautta. Aineisto on käytettävissä Suomen yleisissä kirjastoissa, ammattikorkeakouluissa, useimmissa yliopistoissa sekä muutamissa muissa laitoksissa. Aineiston käyttö edellyttää sopimusta, ja sitä varten tarvitaan kiinteä IP-osoite. Elektran aineistoElektra-kokoelmaan kuuluu lähes kaksikymmentätuhattatuhatta kotimaista tieteellistä artikkelia sekä 57 historia-alan väitöskirjaa vuodesta 1996 lähtien. Elektrassa on tällä hetkellä mukana kolmisenkymmentä kotimaista tieteellistä lehteä tai aikakauskirjaa, ja aineisto lisääntyy vuosittain yli kahdellatuhannella uudella nimekkeellä. |
AjankohtaistaLähikuva Elektraan
Historiallinen aikakauskirja Elektraan
Hallinnon tutkimus ja Sananjalka Elektraan
Elektralle uusi käyttöliittymä
Uudet käyttötilastot
Tieteellisten lehtien kirjasto Peri+ avattu
| ||||||||||||||||||||
Päivitetty 30.10.2009 / kk-elektra[at]helsinki.fi